Helsingin terveysjärjestelmäpommi

KUOLEMAN TALO !

Tsirrapojat kertoivat matkalla sairaalaan, että koko ajan väkeä vähennetään sairaankuljetuksista kun samalla asiakasvirta senkuin paksunee. Kysyin miksi ne vähentää niin pojat sanoivat että eivät tiedä kun eihän heille mitään koskaan kerrota !

Eivät paljon puhelleet, olivat väsähtäneen olisia. Masentuneitakin. Perillä toinen kertoi hieman huolestuneen oloisena, että juuri tuli uusi omakotitalokin valmiiksi. Arvatenkin velkaa on vähintää yli 200, 000 €.
Kova pala ambulanssikuskille ! Ja täysin pitelemätön paikka jos tulee työttömyyttä jas samalla kiinteistön hinnat laskevat – 50%. Aluksi

Kaikki menee ja velkaakin jää taatusti yli 100 000 € !

No sairaalan päivystyksessä oli tulinen kiire, kaikki juoksi, kovimpaa päivystä lääkäri, 15, 5 vuotiaalta vaikuttava pieni ja hento pikkutyttö 9 nmeroa liian iso lääkärintakki päällä.
Minut oli kyörätty sairaalaan yöllä sydänvaivojen takia ja pääsin lääkärin kanssa ensikontaktiin n 10.00 seuraavana aamuna.

Odotusaika lääkärille oli siis 10 tuntia !

Olin kahden hengen huoneessa yhdessä kuolevan vanhan mummon kanssa. Uikutusta ja oksentelua, tajuttomana, alkoi heti klo 06.00 ja parhainmillaan mummon ympärillä oli kaksikin lääkäriä ja neljä hoitajaa, mm. imemässä kurluttavalla imulla verta, limaa ja oksennusryöppyjä suoraan suusta ja sieraimista. Jep.
Minä siinä aina haeskelin hoitajia kertoen että taas näyttää huonolta. heh !

Sitten alkoi n. 08.00  pysähtymätön kuolonkorina, väkevä oksentamisen kaltainen kova ja epäinhimillen agonia eli raastava korahdus n. kerran minuutissa !!
Sitä kesti tasan 6 tuntia, välillä lääkäri juoksi paikalle tukka hulmuten äräämään lisää rauhoittavaa morfiinia ja korina vain jatkui ja jatkui kunnes vihdoin tuli vapauttava henkäys jonka muka tuli kuolema.

Show kuitenkin jatkui ruumiin paketoinnilla kuljetusta varten

Kaikki tämä siis metrin päässä minusta.

Kysyin tietysti, itsekkin sairaalassa työskennelleenä, että ” onko teillä varsinaista kuolinhuonetta ” ?
Hoitaja naurahti katkerasti ja sanoi että olisi edes sairaanhoitajia tarpeeksi. Saati saairansijoja.

Tullessa oli ahdasta, potilaita käytävänreuna sänkyineen täynnänsä. Johonkin aikaan molemmat puolet käytävästä olivat viimeistä metriä myöten sänkyrivistöinä, asukkeina hyvin vanhoja puolitajuttomia tai täysin tolkuttomiakin höppänä potilaita.

Oli sentään muutama keski – ikäinen, melkein rappioalkohokisti, kuluneissa vaatteissaan ja karjuvina delirium demins, juoppohulluus kohtauksen kourissa.
Naapurina oli kuolemaansa örisevä v anhus ja käytäviltä tuli hullun huutoa- vittu perkelettä katkeamattonmana virtana !
Olipas olipas todella reisu ja exkursio kuoleman taloon.

Paikalle sitten saapui kaksi helvetin tympeää roikaletta mummoa avaamiseen viemään.
Näyttivät todella vihaavan toisiaan ja koko maalmaakin työstään alkaen.
Työvaatteista ei luonnollisestikaan ollut tietoakaan. Pelkät omat kulahtaneet ja paskaiset retkut hyvin näköjään riittivät.

Kävin siis kuoleman talossa ja nyt en yhtään ihmettele miksi hoitajan kaipaamia työtovereita tuskin koskaan tässäe elämässä tuleekaan. Paitsi kuolevat ja alkoholisoituneet suurten ikäluokkien massat tulevat tekemään mainitun kaltaisen sairaalakuoleman

Varmaan minäkin aikanani ellen sitten kotiin tai ulkomaille kuole. Lohdullista !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>